keskiviikko, 4. huhtikuu 2012

Otan haasteen vastaan. :D


Hyvän mielen haaste
 
“Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä
  Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
  Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle.
  Kerro heille,  että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).”
 
1. Eläimet, kaikki pienet ja isot. Koirat, kissat, kanit, marsut tai vaikka kalat. :D
2. Kesä, kesäsää jo itsessään ja uimiset, kalastamiset, auringossa pötköttelyt jne.
3. Huomio ja kuuntelu. Vain 1 ihminen on sellainen, joka ei heti karkaa pakoon kun kerron asioita, jotka painaa mieltäni.
4. Kun saa auttaa, se tekee hyvän mielen. :)
5. Kaikki koneet, härvelit. niitä on kiva tutkia ja kokeilla. Uudenlaiset työkalut ja innovaatiot.
6. Rakentaminen itsessään ja sellaisesta haaveilu.
7. Haaveileminen, siinen uppoudun kaikenaikaa kun olen yksin. Maalailen kuvaa tulevasta.
8. Unelmat, oma talo, puutarha, itsenäisyys.. Näitä löytyy.
9. Nauru, usein saan naurunkohtauksia ja nauran tosi hervottomasti. Hyvä huumori on piristys.
1O. Parhaan säästin nautiskelijana viimeiseksi ;). Se on Terhi! - Piristys numero 1! - Vaikka kaikki muut haukkuvat, puukottavat selkään, hylkäävät tai loukkaavat se pysyy. Terhi on minulle tosi tärkeä. Vaikka hän näkee kaikki virheeni, mokani, näkee huonon oloni, tuntee ärsyttävyyteni ja nolot juttuni on hän silti vielä täällä. Siksi on niin rakas.. Osaa naurattaa ja piristää kummasti! 

Etkö sä voisi jo pikku hiljaa ymmärtää kuinka paljon mä susta tykkään ja välitän ja tarvitsen? ♥


Hyvän mielen tuottajia on vaikka millä mitalla enemmänkin, mutta tässä kymmenen ensimmäiseksi mieleen tullutta. Haaste löytyi alunperin blogista Enkelin silmin. Minulle haasteen tarjosi
http://morokolliblogi.vuodatus.net/.

Haastetta tarjoan:

http://morokolliblogi.vuodatus.net/

torstai, 22. maaliskuu 2012

Kuulumisia

Tosi pitkästä aikaa jaksaa taas kirjoitella! ;)

Mitäs tässä kertoisi.. Olin tutustumassa Ammattikorkeakoulussa, jonne haluaisin mahdollisesti rakennusinsinööriksi. Koulussa on mennyt hyvin, keskiarvo n. 2.5. Tavoite olisi tietysti parantaa sitä.

Toinen asia, josta ehdottomasti haluan tässä mainita on tyttöystäväni paras tyttö maan päällä. Yhdessä pian 3 kuukautta. Hauska ja hupsukin hän on :D. Ei itse ymmärrä yhtään kuinka kiva hän on. Se hiukan harmittaakin, mutta kuuluu hänen luonteeseensa.

Suhde on mielestäni syventynyt. Kaipaan kovasti hänen lähelleen. Kovin on suloinen ja söpö :). Hauska piirre on myös se, että hän pitää lapsista ja on kuulemma vauvakuumeessa. Joku olikin hänelle antanut 2 jätesäkillistä vauvanvaatteita.

Kun hän sitten joskus haluaa lapsia haluan olla hänen luonaan, olisin oikein mielelläni huolehtiva isä. No ehkä liian aikaista toivoa, mutta niin... Minulla on sellainen tunne, että hän on se ainoa oikea. Ehkä jonain päivänä meistä tulee vielä enemmän, niin toivon. Valtavan rakaskin hän on. ♥

 

 

 

keskiviikko, 4. tammikuu 2012

Joulu, uusivuosi ja rakastuminen

Joulu sujui hyvin. Mentiin perheen kanssa mummolaan, jossa odottikin jo serkkuja ja kummityttö. 1 1/2 tuntia odottelimme tv.tä katsoen, sitten joulupukki tuli katsomaan kummityttöä ;).

Lahjoja jaetiin aikamoisesti: itse sain villasukat, työkaluja, deodoranttia ( ja aika paljon :D ), 2 kylpytakkia ja ehkä parhaimmin ajatellut lahjat eli t- paidat johon oli painettu kummitytön kuvia ja teksti "kummisetä" sekä toinen paita johon oli painettu kuva kaikista kissoistani.

Joulunjälkeiset päivät menivät hyvin rakennellessa ja puhuessa yhden mukavan tytön kanssa :).

Niinhän siinä oli päässyt käymään, että kun kauan oltiin jo puhuttu niin ensin ihastuin ja sitten rakastuin ♥. Koska hänkin oli sitä mieltä, että olisi aihetta julkaista tieto seurustelusta se tehtiinkin. Hän saikin paljon kommentteja aiheesta ja toivon, ettei ihan muserru niiden määrän alle.

Todella haluan tämän kestävän sillä hän vain on ainut josta voin sanoa pitäväni, olen aina etsinyt juuri hänenlaistaan. Hän onkin parasta mitä minulla koskaan on ollut ;). Jos vain kelpaan, en halua tuottaa pettymystä. Silloin pidän susta kiinni aina enkä hylkää sua koskaan.

Olenkin valmis kaikkeen, hänen ehdoillaan.

torstai, 22. joulukuu 2011

Aloittaminen 22.12.2011

Ensimmääinen kerta kun kirjoitan jotain tänne :).

Päivä meni aamulla siivotessa koulun likaisia luokkia ja kantamassa sohvia kaatopaikalle,iltapäivä huilatessa, ilta lahjoja paketoidessa äidin kanssa ja myöhemmin sitten olin facebookissa kirjoittamassa eräälle mukavalle ihmiselle.

Piristystä tuo myös se, että jouluna pääsen mummolaan serkkujen luo ja kummityttöä katsomaan, myös puhuminen jonkun kanssa auttaa ( lähinnä tietysti se eräs), kissat tuo oman lisänsä kun ne koittaa piristää mua.

Yleensä on aika masentunut ja huono olo, kun ei oikein tiedä ketä varten opiskelee, on yksinäistä, on ikävä kuolleita sukulaisia ja miettii ihmistä jota taitaa rakastaa :). 

Hän muuten on jostain syystä ainoa ihminen, joka todella kiinnostaa. On siihen kyllä syynsä, sillä tykkää mukavista asioista, on kaunis ja tosi älykäs.